Ei heilaa helluntaina niin sitten vittu ei pillua koko vuotena. SAATANA
 
En sitten lähtenyt vonkaamaan:
 
a) Lätkäörvelöt riehuu ja öyhöttää kaupungilla. 
b) Perstakahikilässä saa baarissa korkeintaan turpiinsa. Vaikka ulkomaita myöden olen käynyt vonkaamassa., fyysistä konfliktia on tullut vain täällä perstakahikilässä. Jotta perstakahikilässä voisi saada pillua ilman voitokasta baaritaistelua, pitäisi kuulua lande-lippisamisten pillukartelliin. Ja arvaatteko ottavatko serkunnussija lande-lippisamikset, minua kaupunkilaista, väärää murretta puhuvaa koulutettua elitistiä jengiinsä. Varsinkin kun allekirjoittaneen pyhänä periaatteenani on että amiksilta ei kysellä lupia, oli  kyse heidän exänsä vonkaamisesta tai sitten sähköjen kytkemisestä päälle samalla kun amis asentaa.
 
(kts wanha kirjoitukseni, kävin baarissa, vonkasin amiksen pillua ja jouduin käsirysynalkuun baarissa exaänsä kanssa iltaa viettävän amiksen kanssa.)
Alkuasukkaiden reaktiot ovat ymmärrettäviä, täällä kun naisia ei pahemmin liiku, fiksut karkaavat muualle opiskelemaan ja jos naisen menettää niin on forever alone. Toisaalta voin olla helvetin tyytyväinen että minua pidetään muiden urosten taholta uhkaavana, en siis ole mikään nöösi.
 
 
Ikävä kyllä kolmeakymppiä lähestyttäessä tarjonta naismarkkinoilla romahtaa (jos ei ole jännittävä narkkari, rikollinen, ulkomaalainen tai törkeän rikas). Baareissakin naiset ovat vain parikymppisiä pissaliisoja. Pari kolmekymppiset valkoiset, tupakoimattomat naiset kun ovat kaikkein tavoitellumpia tapauksia. Se että yläasteella pojile sanotaan "olet niin nuori, ikäisesi tytöt tykkäävät enempi vanhemmista pojista". EI TARKOITA SITÄ ETTÄ KUN KASVAT ISOKSI JA HANKIT TUTKINNON, KÄYT ARMEIJAN JA MENET TÖIHIN, TYTÖT TYKKÄISIVÄT SINUSTA. EI !!!.
(Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että teini-ikäiset ja alle 25v tytöt ovat pikemminkin niiden muutamia vuosia vanhempien amisjätkien perään)
 
Netissäkään on turha yrittää, sillä nykyään kehareimmallakin amiksella on pääsy nettiin. Ja mitkä ovat mahdollisuudet kun yhtä naista yrittää muutama sata äijjää . Ja minulla ei ole bodaus-herutuskuvia koska en ole bodari.
 
Ja bodybuildinki on homojen hommaa, ja siitä kuuluu muistuttaa esim nakkikioskin jonossa aamuyöstä kolmelta. Armeijassa, eräänä iltana palasin sotkusta tupaan. Huomasin kuinka tuvan pöydän ääressä kokoontui suurta "oo--ohhoo..öyö öyyööyyö.. OHOH!!" ölömölöä pitävä palautusproteiinijuomia hörppivä himobodaririnki. Ajattelin että pojilla on siellä laatuerotiikkaa. Olanyli kurkattuani huomasin että tuvan pöydällä onkin joku miesten bodybuilding läpyskä (tai sitten homopornolehti?).
 
Ja mitä siitäkin tulisi jos lähtisin salille nostamaan rautaa. Rautaa saisi kiskoa kymmeniä vuosia ennen kuin huomattavaa vaikutusta tulisi (niin että pillua tulisi ovista ja ikkunoista). Pahimmassa tapauksessa kuitenkin käy niin kuin tyypillisellä amiksella... vedetään runsaasti "protskua"+"horomoonei" jonka jäljiltä kroppa on vain turvoksissa, naama kuoppia täynnä ja hiukset lähtee. Allekirjoittanut juoksi armeijan cooperissa monen proteiinipossun ohi ja suoritti rääkin kunnialla loppuun kun muutamalle "kehonrakentajalle" tuli B-paperit ja kuskinhomma tai ennenaikainen lähtö kotiin.
 
 
Tietysti salilla voisi tavata myös naisia. MUTTA kummallakohan käy flaksi. Aloittelevalla, narukätisellä, pottatukkakampauksen omaavalla Niilo dippainsinörtillä. Vai tatuoidulla ja kaljulla Raaka-Arskalla joka on päässyt äskettäin lomalle vankilasta ja on nyt pumppaamassa rautaa ja kohta timmiä 15v "fitness-tyttöä" takaapäin, ilman kortsua tietenkin.... Raaka-Arskan tuomio on luonnollisestikin tullut ex tyttöystävän taposta, jonka aiheutti alkoholin, hormoonien ja päihteiden yhteiskäytön laukaisema psykoosi. (urheilijoita silitetään yhteiskunnassamme aina myötakarvaan joten Raaka-Arska sai tuomarilta alimman mahdollisen tuomion)
 
 
Siis 28v:nä nuoruus on ohi, faktalle ei voi mitään.
 
Tiedoksi otaniemen tuleville diplömi-insinörteille:
Vaativinkaan tutkinto ja ammatti ei takaa naisonnea. PIKEMMINKIN käy niin että mitä koulutetumpi mies on, sitä kovempia odotuksia miestä kohden kohdistetaan. Ja fiksuista & koulutetuista miehistä pitävät naiset ovat kaikkein nirsoimpia ja luonnevikaisempia tapauksia. 
 
Siis kyllä, dippainssinaiset ovat luonnevikaisia tapauksia joilla on noussut pissi päähän. Ja ihan syystä. Kysyntää on tavallisella perus-petolinnunperse-tankilla enemmän kuin D-kuppi bodyfitness humanistilla. Vonkaajia riittää opiskeluissa sekä työelämässä (jos sinnesaakka sinkkuna pysyy...siis ei). Ja kun muistetaan että rikkaita dippainssejä on huomattavan paljon verrattuna naisten määrään. Siispä koulutettu nainen pystyy valitsemaan varakkaan miehen ja vielä jää vapausasteita niin että halutuntyylinen tapaus löytyy. Ikäväkseni liian moni koulutettu nainen (=rotupetturi) lähtee ulkomaille vaihtoon tai töihin... ja sieltä löytyy se jännempi mies. Sensijaan koulutettu suomalaismies joutuu ottamaan oman akan suomesta ulkomaille koska suomalaisia miehiä pidetään vain työntekoon tai sotimiseen sopivina eikä seksuaalisesti jänninä tapauksina)
 
 
Suosittelen teekkareille vakituisen parisuhteen hankkimista ja rengastusta ennen DI:n pahvien hakemista. Käytännössä parisuhde kannattaisi hankkia lukioiässä. Muutoin forever alone.
 
JOS miehellä on DI:n paperit, niin tottakai hänellä on oltava vähintään nettona 7000e/kk ansiot. Ja tottakai herra DI on käynyt RUK:n (edes AUK ei kelpaa), jos ei ole käynyt RUK:ta ja on kumminkin älykäs kaveri... niin täytyy olla niin että jos miehistötehtäviin päätynyt (vaikka on älykäs) niin jotain vakavaa pitää olla luonteessa vikana tai mies onkin jokin munaton omegauros-nöösi joka ei ole  alfauros-johtaja-ainesta. Lisäksi fiksun ja koulutetun miehen pitää asua Helsingissä, sillä jos ei asu niin takuulla miehessä pitää olla jotain vikaa kun ei ole saanut kilpailtuja konsultin työpaikkoja Accenturelta vaan jonkun luonnevikansa takia joutunut muuttamaan jonnekkin perstakahikiälle missä kädettöminkin inssi on raudanluja ammattilainen. Ja tottakai diplomi-insinöörillä on kunnon auto (vaikka auton hankkiminen olisi tarpeiden ja taloudellisten seikkojan takia tyhmää). Ja herra diplomi-insinööri on herrasmies ei vonkaa pillua ei netissä eikä ehdottele baarissa mutta jotenkin kummasti saa silti.
 
 
Plus pahin: Mitä vanhemmaksi tulee, sitä suuremmassa osassa tulee olemaan se paljonko on saanut naista aiemmin.
 
Selviä syytöksiä ja tunnistan niistä omia vikojani. JA on selkeä että nämä puutteet heikentävät seksuaalista markkina-arvoani. Tämänsuuntaisia kommentteja on myös esitetty kommenttilootassani.
 
Henk. koht kadun vahvasti sitä että en lähtenyt yrittämään RUK:hon. Syynä yrittämättömyyteni oli se että DI:n pahveista huolimatta en päässyt haluamaani aselajiin Ja se että kyseinen ase jota olisin joutunut kouluttamaan, on menossa poistoon (tee työtä jolla on tarkoitus). Plus kyseisessä aselajissa painottuu fyysinen kunto ja siviiliosaamisestani ei olisi ollut yhtikäs mitään hyötyä Olisin päätynyt AUK II:een, saanut pidemmän palvelusajan ja saanut vain alikessun jämät joista ei ole paskankaan vertaa hyötyä siviilielämässä. Pelkkä armeijan käyminenkin on työpaikan saamisen kannalta riittävä meriitti, koska niin moni keskeyttää. (työpaikan saaminen on huomattavasti helpompaa kuin yhdenyön pillun. Sanoivat amikset ja humanistit mitä tahansa)
 
Loppuun viimeistelevä kysymys joka selittää: "miksi minulle asetetaan kauheat vaatimukset ja vikoja haetaan suurennuslasilla kun tupakoiva, armeijan nynnyyttään keskenjättänyt perstakahikiällä asuva amishyppyritukka on chool ja in ja saa naisia vaikka on täysi kusipääöykkärivaimonhakkaaja".
 
Työtön, sivarinkäynyt jeesuspartahumanisti on myös kovaa kamaa naisten keskuudessa vaikka "sivistys" on ulkoaopeteltuja fraaseja ja kognitiiviset taidot ovat rapistuneet kannabiksen polton seurauksena.
 
JA sitten vihjaileva lause "no koska se on musta ja ihq ulkomaalainen". Tästä aasinsiltana.
 
Ulkomaat:
 
USA:ssa vuosittain syntyvien valkoisten lasten määrä on pudonnut alle syntyvien värivammaisten. USA ei enää tarjoa "american dreamiä" aikaansaaville miehille, vaan totalitärististä monikutturismia. Vanhassa blogissa viittasin Tohtori William Piercen tekemään ennustukseen 90-luvun lopulta, jonka mukaan USA:ssa on värillinen enemmistö 2025. Tämä arvaus on aika hyvä. (kts Dr. Pierce on kirjoittanut Tuners Diariesin Andrew MacDonald:in nimellä, suosittelen lukemaan)
 
Syy värillisten suurempaan syntyvyyteen (vaikka ovat "vähemmistöjä") löytyy kahdesta tekijästä
a) r-lisääntymisstrategiasta 
b) "Moniavioisuus": värillinen synnytyskone kotona + paksuksi valkoisia teinityttöjä jotka pitävät r-lisääntymistrategiaa noudattavien miesten käytöstä alfaurosmaisena öyhötyksenä ja sentakia levittävät haarojansa innolla.
 
Älkää ymmärtäkö väärin, tämä ei ole kiihottamista kansanryhmää vastaan. En sano että värillisten käyttämä "r"strategia olisi huono. Valkoisten lisääntymistrategia "K" on huono, sukupuuttoon johtava tie.
 
 
Ja tuo k vs R strategia on tieteellisesti hyväksytty fakta, eikä rassistien höpinöitä.
 
Miten tämän kehityksen voisi kääntää.. en tiedä, mutta aasinsiltana hauskasti.
 
Kotimaa:
 
Tehokkaat ilmakiväärit kielletään tai laitetaan aseluvan taakse:
http://www.hs.fi/politiikka/Sis%C3%A4ministeri%C3%B6+haluaa+osan+ilmakiv%C3%A4%C3%A4reist%C3%A4+luvanvaraisiksi/a1305564301732
 
 
No shit sherlock. Montakohan tappoa suoritetaan ilmakivääreillä per vuosi?
Taustalla ei ole muuta syytä kuin vallanpitäjien tarve riisua kansalta kaikki mahdollinen kapinointiin kelpaava varustus. Ilmakiväärin tapauksessa todellinen ajatus lienee se että aseotteiden ja tähtäämisen harjoittelu tehdään mahdottomaksi. Jos edes ilmakiväärillä ei voi mennä uhkailemaan , voi kansan edun vastaisia päätöksiä tehdä vastaisuudessakin ilman huolta.
 
Lukijat jotka eivät usko salaliittoihin, voivat mielestäni ihan hyvillä mielin kuitata tämän vasemmistososiaaliämmien perinteenä kieltää kaikki mahdollinen, pitää tavallinen rehellinen kansa nöyränä kaikenlaisilla nipottavilla pikkulailla ja asetuksilla.
 
Tukesin ilonpilaajat saavat puolestani vetää vitun päähän / imeä sykkivää.
 
Nyt olisi viimeiset hetket hankkia henkilökohtaiseen asevarastoon paineilmalla toimivaa A-tarviketta ja järeää pyssykkää.