Törmäsin uutiseen 
 
"Minäkin rupean isona hulttioksi - Ja riehun puukko kädessä",  sanoo vitello... viitaten isäänsä.
 
Ja sitten ämmät nostavat äläkän että "ajatelkaa nyt lapsia". Tässäkohdin tuo "ajatelkaa nyt lapsia"-kortti on ehkä perusteltua (eikä esim K18 tietokonepelien sensuorinnissa)
 
Lastenkirjaa sen enempää näkemättä, näyttää siltä että lastenkirjoissa ollaan pikemminkin otettu todellisuuteen vahvasti yhteydessä oleva ote. Toista oli minun lapsuudessani kekkoslovakiassa (tosin kekkonen oli jo luopunut vallasta ennen syntymääni) jossa lastensadut olivat  DDR:lläisen rauhankasvatusopin mukaisesti suodatettu lässynlässyn-sossuämmä suotimien läpi.
 
Ainut piristävä poikkeus DDR-sensuroidussa mediatarjonnassa oli tähän nassesedän esiintyminen televission kapitalistikolmoskanavalla ... (nassesetä oli TV:n pelottavin ohjelma.  Kakkosella oli tosin se muriseva "varokaa heikkoja jäitä"-nalle)
 
Sillä hulttiomaiseen, öyhöttävän alaluokan elämään kuuluu väkivalta ja puukot.... Vielä kun huomataan että "vitello" viittaa jännään,suomalaista parempaan ja kiihkeään italialaiseen kylttyyriin. Sitä väkisinkin ajattelee, että naiset eivät ole nostaneet äläkkää siksi että tarina mukamas olisi pikku nassikoille haitallista... vaan sen takia että "se koira älähtää johon kalikka kalahtaa".   Minusta pikemminkin tuntuu että tämä kohu on sukua väitteelle "naiset ovat hulluina välivaltaisiin jääkiekkoilija-YTM:iin"...
 
 
Sitten vanhaa pervoa kiinnostava uutinen
 
Kouluun on tulossa seksuaalivalistussalkkuja.....
 
Ensimmäisenä vanha natsi (tai mihenkä tiikeri raidoistaan tai tiger-panzarkampfwagon magneettimiinoilta suojaavasta zimmerit pinnoitteestaan pääsisi).. Arvaa että salkussa on rotusekoituspropagandaa, viherpiipertämistä ja seksuaalivähemmistötovatihqjaJapaljonparempiakuinenemmistö.
 
-Dildo 14cm, paksuus 3.5cm. Tarkoituksella epärealistisen pieni
-Hyllyvän pehmeässä keinovaginassa nystyröitä  (nystyröitä=kuppanen pillu)
-Muutamia VEGAANISIA makukondomeita.. ELI SIIS MITÄ VITTUA!! (Vegaanisia, eli kierrätyskortsu-viherpipertäjät liikkeellä.) 
Suurin koko 69mm eli riittävä.
-Liukkaria 5ml x 10
-Oppikirja, jossa PAINOTETAAN MONIKULTTUURISUUDEN JA SEKSUAALISEN MONIMUOTOISUUDEN huomioonottamista.
 
Vanha natsi nyt vähän ihmettelee mitä tekemistä monikulttuus-rotusekoituspropagandalla on HIV:n vastausessa työssä. Yleensähän monikulttuurisuus aiheuttaa sukupuolitauteja.
 
Jokatapauksessa, turha tästä nostaa verenpainetta enää lisää.  Seksuaalikasvatus oli jo minun kouluaikoinani varsin.... hmm.. tjaa...Aika pihallaolevaa, reaalimaailmasta irrallista sekä päämäärätöntä valistusta. Kauniina ajatuksena oli tietenkin se että sukupuolitautien leviämistä estettäisiin sekä vahinkoraskauksien/aborttien määrää pienennettäisiin väestötasolla.
 
Vähemmän tauteja ja opintoja pilaavia vahinkoraskauksia,  hieno ajatus. Ei vain toimi, hyödytöntä paskaa.
 
A)  ATM:lle teininä annettu valistus on turhan aikaista. Pippeliä saa laitettua pilluun vasta reilusti yli kymmenen-kahdenkymmenen vuoden päästä yläasteesta.  Kymmenessä vuodessa ATM on varmastikin hankkinut senverta yleissivistystä virusten ja bakteerien leviämismekanismeista sekä tietää miten suvunjatkaminen tapahtuu.
 
B) YTM:lle taas vittu ois väliä, vittu kun ei sitä kortonkia kuitenkaan kännissä tule löysän kyrvän päälle rullattua. Mujjjat kummiski syä pillerei et voi laueta sisään.
 
C) Nartut, amikset. No vittu ei vittu sillä tupakkapaikan kingillä mitään voi olla. Ja mähän syön pillereitä.
 
D) Nartut, L:n lukiossa kirjoittavat täydellisyydet (tukiainen kirjoitti laudatureita)...  Seuraavat opetusta tiiviisti ja omaksuvat asiat lammasmaisesti.
 
Huoltajille voin kertoa vinkkinä että parasta seksivalistusta poikien tapauksessa on kasvattaa poika nörttimäiseen elämäntapaan. Ihan sama katsooko pornoa, kunhan on hyvä matikassa ettei työttömäksi jää.  Sensijaan virhe on viedä poika jääkiekkoharjoituksiin tai nyrkkeily/punttisalille.
 
Entä miten minä opettaisin yläasteikäisille kakaroille jos olisin opettaja.... No kakarat on idiootteja, vuosi vuodelta taso menee alaspäin varsinkin nykynuoret. Siispä kakarat ovat tyhmiä.
 
Yritän ensin selittää, jos fiksuimmat tajuaisivat
-Inhottavimmat sukupuolitaudit
-Kuinka saatanasti se maksaa kun panee jonkun muijjan paksuksi
-Mitä ikävyyksiä sossuämmät järjestävät....
-Isyyshuijjaukset, lapsi ei kuitenkaan ole sun. Älä solmi avioliittoa, avoliitossa on oikeus isyystestiin.
-Prostituutiosta.... Hinta on sama kuolaavalle vammaisääliölle, 60v papparaiselle kuin sinulle. Tilastoa miten tautisia prostituoidut
-Monikulttuurista,  kehitysmaiden tautitilastot, (afrikan lisäksi thaimaa)
-Kortsu on hemmetin ohut kumikalvo. Tuon luokkaan vedellä täytetyn kortsun ja laitan sen kiertämään luokassa ja erityisesti kiellän rikkomasta sitä.
NO TIETYSTI joku menee ja rikkoo kortsun... POKS  Totaisin että olisin voinut täyttää kortsun ihon läpi imeytyvällä myrkkyliuoksella. Olisitteko sitten ottaneet kortsupallon leikkeihin?
 
Ja miten ne taudit leviävät. Näyttäisin
-Muutaman zombie-elokuvan
Ja pandemiaklassikko http://en.wikipedia.org/wiki/Outbreak_(film)   (Muistan nähneeni ala-aste ikäisenä videolta. 1995 tehty. En ole varma oliko tämä leffa, jos ei mennyt heti videolevitykseen?)
-Videoita mitä hiv tekee kehitysmaissa ja kuvan 
 
Asennekasvatus... Nuorilla vihaaminen on helppoa.  Muutama "enjoy your aids" kuva karkeimmista interracial gangbangeistä. Esimerkiksi nykynuoret harrastavat tälläistä "mustamaalausta".
 
 
TOISTAN: LUULEN VAHVASTI ETTÄ KYSEESSÄ ON SHOPATTU KUVA ELI NIMETTY "Emma" EI OLE KUVASSA ESIINTYVÄ. Eli niinsanotusti MUSTAmaalaus tai kiusaamistarkoituksessa joku ES-jonne on shopannut kuvan
 
"vanhemmat varmaan ylpeitä tollasesta aidshuorasta"
"miksi raiskaaja valitsi juuri minut en ymmärrä?!"
" i wouldn't touch this EMMALEE even with a long stick... aids"
"Kuva on suoraan RKP:n vaalimainoksesta. Astrid Thorsilta terkkuja !"
"Lisää Mustalle listalle"
npä oo enne nähny että pillusta tulee paskaa
 
Mutta ei unohdeta että tällästä tapahtuu suomessa OIKEASTI ja LIIAN USEIN.
 
Vaikka kyseessä onkin mahdollinen NETTIKIUSAUSTAPAUS, väkisinkin vanhan pierun suupielet nousevat ylöspäin... Nuoriso ei ole sittenkään täysin menetetty. Yhteisön paine pitäisi tytöt erossa HIV:stä, joten suvatsevaisuuskasvatus on HIV:n torjunnassa haitta.
 
Pointtina tässä on myös se, että saataisiin kundit tajuamaan että se että tyttö on nuori ja viaton... EI tarkoita sitä että sillä ei voi olla tautia.  Ja toisinpäin. Pikemminkin ronskeja puhuva, asioihin perehtynyt naiselävä voi olla turvallisempi kuin ylisiveä monikulttuurisuuspropagandan ryvettävämä kympin tyttö. Todellisuudessa "tyhjät tynnyrit kolisevat eniten"... tyttö jolla on härskeimmät jutut ei välttämättä todellisuudessa olekkaan harrastanut gangbangejä, kun taas laudaattureita kirjoittanut on ollut ghanalaisen jalkapallojoukkueen pantavana.
 
 
Mitä minä valistaisin tämän lisäksi:
Miesnäkökulmaa
-Seksi on merkki että olet kelpo yksilö. Palkkiomekanismi kuin koiralle heitetty namupala. Nyky-yhteiskunnan sairain piirre on palkitseminen vääristä asioista (huumeiden käyttö, jääkiekkoöyhötys,)
-Valinnat elämässä määrää miten seksiä saa.  On epäreilua jos nuorille ei kerrota suoraan mihin heidän valintansa johtavat. TKK:n mainoksissa on suhteettoman paljon naisia. 
Koulutuksen, taitojen yms muun kerääminen ei ole itseisarvo. Tärkeitä on kusettaa helvetisti rahaa, tehdä bisnestä ja osata ihmisten manipuloinnin taito.
Jos taas ei, kannattaa keskittyä rikolliseen öyhöttävän alaluokan elämäntapaan... Tai sitten hamppuhumanistiksi...
-Munan koolla ja pillunsaannilla ei ole kausaliteettiä eikä korrelaatiota. Naisia ei saa isoa kyrpää heiluttelemalla, siitä soitetaan poliisit jos sitä tekee.Pitää olla hauista ja iho ei saa olla vaalea/kalpea.
-Naiset ovat tyhmiä kanoja, sanoi feministit mitä tahansa
-Tyhmät amikset vievät naiset
-RUK/AUK:n tai TKK:n suoritus ei paranna menestystä naismarkkinoilla. Sano propagandamateriaali, terve järjki, professorit, armeijan kouluttajat tai ketkä tahansa.
(Poikkeuksena jos et osaa mitään ja haluat johtajaksi. Tällöin RUK on vaatimus. Tosin johtotehtäviin suomessa vaaditaan muutenkin RUK/AUK)
-Johtajalla sitten kumminkaan välttämättä ole parhaimman näköistä muijjaa (Jorma Ollila esimerkki). Eli RUK on turha.
 
 
Naisnäkökulmaa
-Istut rahakasan päällä, älä urputa naiskiintiöistä tai perheen ja uran yhteensovittamisesta. Jätkillä on elämässä paljon enempi paskaa tarjolla
-Raskaus kestää 9kk,  intti kestää 6kk-12kk,  henkisesti tuntuu vielä pidemmältä.
-Näytät 40v:näkin pantavalta kunhan et polta tupakkaa, lipitä siideriä tai syö kuin virtahepo. Eli jätät tekemättä jotain.
Jotta jätkä saisi seksiä ulkonäöllään, eikä sitä haukuttaisi nörttikuikeloksi sen pitää tehdä jotain eli vetää hormooneita ja pumpata rautaa hulluna salilla. Vaihtoehtona on ruveta puukon kanssa heiluvaksi hulttioksi.
Tai vaihtoehtoisesti kusipää-bisnesmieheksi.
-Tatuoinnit laskee seksuaalista arvoa
-Monikulttuurihössötys romahduttaa arvosi
 
http://apina.biz/tag/mature  (jotkut ovat vanhemmitenkin edelleen melko pantavan näköisiä)
 
Samaan voisi yhdistää vielä huumevalistuksen.
 
-Huumeet ovat elämäntapa, minä kutsuisin paikalle nykyisiä/ex narkkareita
 
*Sivarihippihumanisti-kannabis
-Ei käynyt armeijaa, sivari huumeiden käytön takia kesken.
-Käyttää kannabista ja syö sieniä.
-Kykenemätön ajattelemaan yhtään selkeää ajatusta
-Rento jätkä
-Saa pillua helvetisti, naisia riittää ylikäpystöllä (TKK:lla taas ei)
 
*Pertsa, entinen narkkari.... veti huumeita... sai pillua enemmän kuin te keskimäärin tulette ikinä saamaan... tuli uskoon... perhe... kaikki kunnossa.
-Aloitti alkoholilla, tupakalla teini-iässä
-Piikitti kannabista suoneen
-Piikitti amfetamiinia, heroiiniä yms..
-Joutui rikoskierteeseen,  hänestä tuli poliisin tuttu
-Naiset lähettelivät kirjeitä vankilaan
-Sai enemmän pillua kuin koskaan te keskimäärin ikinä tulette saamaan
-Tuli uskoon 38 vuotiaana, huumeet jäi
-Avioliitto, perhe
-Elämä on nyt kondiksessa... viestinä että kyllä huumeista pääsee tarvittaessa eroon. Alempitasoisuudesta taas ei niin helposti
 
*Raaka-Arska, jääkiekkoilija ja ammattirikollinen
-Urheilu ura teini ikäisenä
-Alkoholi kuuluu urheiluun
-Ei ammatia
-Toimii nykyään portsarina
-Pillua joka viikon loppu
*Pasiviheraho  "raikasta ja ravitsevaa sisuviinaaaa!!!!"
-Saaks täällä kuvata
-Sisuviina on raikasta ja ravitsevaa,  LIDL:n omenamehun kanssa
-Saatte rapsutella ronttia
-RONTTI!!!!!!
-Kuunteleeko kukaan teistä pasiradiota 
(Minun pointti:  Alkoholismi ei tee kenestäkään alffaurosta jos samanaikaan kuitenkin harrastaa "nörttimäisyyksiä" tai on valtavirrasta poikkeava henkilö.)
 
 
Olen muutaman kerran miettinyt, jos pistäisi elämän risaiseksi ja rupeaisi vetämään huumeita ja riehumaan puukon kanssa. Tähän en ole kuitenkaan päätynyt.
 
Elämä on kuin roolipeliä.  Aluksi saadaan Voima, ketteryys,  tai pikemminkin ominaisuudet Heikkous, Kömpelyys,Sairaus,Tyhmyys,Rumuus,Epämiellyttävyys,,
ja leveli leveliltä opitaan uusia skilssejä. Ja karmaa ja reputationia seurataan myös. (onko plussan puolella vai ei).
 
Niilo paasivirran klassikko:
 
Elämässä on vähän niin, että kun on pelannut tietyllätavoin ja kehittänyt tietynlaisia skilssejä. Pelityylin muuttaminen äkllinen muuttaminen ei ole kovinkaan mielekästä. Jos esimerkiksi alkaisin yhtäkkiä rikolliseksi tai narkkariksi, elämä muuttuisi hyvinpaljon kurjemmaksi koska ominaisuuksistani jotka johtivat minut tähän pisteeseen, ei ole hyötyä.
 
Esim olen hand to hand combatissa aika paska, taito on öyhöttävän rikollisen alaluokan piireissä välttämättömyys hengissäselviämisen kannalta (huumevelkojen perintä yms). Kemiantaitonikin ovat niin ja näin, lukiotasoa joten kestäisi aika kauan että minusta harjaantuisi huumekemisti.  (Tislasin "pontikaa" yhden kaverin kanssa lukion valinnaisella kemiankurssilla kun piti keksiä labratyöksi "oma työ"...) 
 
Lisäksi uskottavan rikollisen ilmagon luominen kestäisi kauan kun olen näin vanhaksi päässyt ja tähänasti elänyt siivosti. Rikollisen elämäntavan aloittaminen ja  puukon kanssa heiluminen vain pahentaisi nykyistäni "vitun nyyppä"-friikki imagoa. Ja vankilaoloissa pärjäisi paremmin se koko ikänsä väkivaltaa harrastanut öykkäri YTM.